Yritän saada mieleni zeniläiseen rauhalliseen mielentilaan. En onnistu. Kello on n. 07:45 ja tasan klo 08:00 alkaa tärkeä palaveri eri puolilla maapalloa olevien kollegoiden kanssa.
Istun autoon ja nousen ulos autosta. Missä on jääraappa? Hanskatkin jäivät sisälle taloon. Kiroan. Peuhaan autoa ympäri, etsien raappaa ja teen kaikenlaisia muita löytöjä matkanvarrella; mm. puoliksi syöty suklaapatukka (ei ole ainakaan minulta jäänyt!!), yksi sukka, vanha c-kasetti, jotain epämääräistä mitä epäilen joskus olleen jotain koiraan liittyvää, mutta nyt oli lähinnä mustaa mönjää, kasan vaatteita (eihän sitä koskaan voi tietää milloin syys/talviaikaan tulee tarve esim. shortseille!?) jne. Loppujen lopuksi löydän eriparia olevat hansikkaat ja tyydyn raappaamaan tirkistyreiät c-kasetin kannella ikkunaan ja kiroan lisää.
Pääsen matkaan ja vanha luottoratsuni köhähtää pari kertaa, mutta lähtee kuin lähteekin käyntiin, vaikka olenkin unohtanut laittaa sen lämpiämään letkun päähän.
Vähän ennen moottoritien liittymää, huomaan, jonkun huomioliivipukuisen henkilön seisovan käsi ojossa ja viittovan minut ja muutaman muunkin tiensivuun. Kiroan lisää ja ajan tien laitaan. Tulikohan sakot? Katson samalla kelloa, joka on 07:56. Minulla on kokonaiset 4 minuuttia aikaa. Tulen olemaan niin myöhässä! ..kele!
Huomioliivipukuinen mies, joka oli siis kerrottakoon tässä vaiheessa paikallispoliisi, tuli rauhallisen verkkaisesti autoni ikkunan viereen ja pyytää pitkää ja rauhallista puhallusta. Jes, ei siis ainakaan sakkoja! (vielä?)
No siinä kiihkon ja toisaalta helpotuksen vallassa, yritän hönkäistä poliisin tarjoamaan alkometriin, jonka seurauksena suustani tulee vain pitkä sylki.
Poliisi vie minut Maijaan ja homma pitää sitten ottaa uudelleen. Tällä kertaa onnistun kunniallisesti ja poliisi toivottaa hyvää matkaa, vaikka kysyykin olenko nauttinut edellisenä iltana mitään? Hävettää.
Tässä kohtaa kello on 07:17 ja olen jo tosi myöhässä.
Lopulta pääsin työmaalle ja kello oli 07:37 . Sinällään mitään vahinkoa ei ollut tapahtunut ja kaikkia osapuolia lähinnä nauratti kun kerroin aamuhetkeni (kaunistellusti), mutta edes joskus haluaisin elää elämäni ilman kelloja ja muita mittareita ja numeroita, jotka monelle määrittelevät elämän aamusta iltaan. Niin, kuten myös minulle.
Tämä loputon ajan säästäminen on johtanut siihen, että kenelläkään ei ole enää aikaa. Ei itselleen, eikä muillekaan.
Haluaisin elää ennemmin sen ajan, kuin yrittäisin hallita sitä!!!